Pahoittelen pitkää poissaoloa! Sirkusharrastus pitää kiireisenä. Nuokku on muutamana viime viikonloppuna mennyt keikalta toisella.
Keskiviikkoisin on myös harjoiteltu ahkerasti, sillä Kokoontumisajot lähestyvät, samoin harjoituskauden loppu. 🙁 Ensi keskiviikkona juhlimme pikkujouluja, jolloin 8-salin lavalla esiintyvät Nuokun omat lapsiryhmät. Tervetulleita ovat katsomaan niin vanhemmat kuin isovanhemmatkin. Tarjolla on ainakin pullaa ja mehua. Huhu kertoo, että joulupukkikin saattaa poiketa. Olkaapa siis kilttejä!
Tiedoitus kaikille! Esiintyvien lasten TÄYTYY olla paikalla VIIMEISTÄÄN kello 17:00. Mielellään aikaisemmin. Ovet aukeavat normaalisti kello 16:45 joten silloin on hyvä tulla. Vanhemmat ja muut vieraat lasketaan katsomoon kello 17:30, jonka jälkeen esitykset alkavat.
Olettehan myös muistaneet käydä katsomassa Lahden torilla esitettävän Penjamin ja Jepulis näytelmän, jota esittää Theatrum Olga. Nuokun Sirkuksella on pieni osa tässäkin. Pyöreä ja terävänokkainen osa. 🙂
Esitysaikataulut löytyvät täältä.
Esitys on Lasse Kantolan ohjaama ja varsin hauskaa ajanvietettä.
Lopuksi vielä gallup. Kuka moni aikoo osallistua Kokoontumisajoihin?
/ Laura