Ensi viikolla tähän aikaan, Kokoontumisajot ovat jo ohi. Tänään vedettiin kokonaisuus läpi ensimmäisen kerran esitysten kanssa. Hyvältä näytti ja joka ohjaaja voi olla ylpeä ryhmästään ja itsestään. Kyllä tästä vielä show tulee!
Kiitos kaikille niille lapsille, jotka ilmestyivät paikalle tänään. Keskittymisessä oli vielä pientä hiomista, mutta eiköhän yleisö hoida tehtävänsä sen suhteen. J
Puvut, musiikit, lavasteet. Kaikki alkaa pikku hiljaa olla valmista.
Jos olette oikein kilttejä voi olla, että saamme tehtyä pienen backstage postauksen lauantaina ennen esitystä.
Kuka on innoissaan tulevasta? Minä ainakin olen!
Keskiviikkona tavataan viimeisissä kenraaleissa!
/ Laura