Yksi ihanista apuohjaajistamme on tehnyt hienon sirkuspuodin nukkekoti koossa tietenkin. Kuvat on otettu kännykkä kameralla joten ne eivät ole mitään paras laatuisia. Kuitenkin kuvista näkyy kuinka hieno puoti on kyseessä. Tältä puoti näyttää edestä päin. Puodissa on kaikenlaisia välineitä sirkuskeen liittyen. Iloinen yllätys oli Sirkuspyramidi -lehti. Vaikka kuvista kaikkia hienoja juttuja ei näy, niin voin kyllä sanoa että VAU! Kaikki puodissa olevat asiat ja itse puoti on tehty itse. On…
Kokoontumisajot lähenee lähenemistään. Kuten kaikki varmasti tietää Kokoontumisajot ovat 15.2.2014. Harjoitukset ovat sujuunteet mahtavasti ja ovat hyvällä mallilla. Mukana on tietyste tutut lajit: taikuus,jongleeraus, akrobatia ja yksipyöräinen. Mukaan on myös päässyt muutamia erikoislajeja. Tässä muutama erikois lisäys esitykseen. Tämän enempää ette nyt näe. Tulkaa sitten helmikuussa katsomaan mitä olemme keksinyt näille eri lajeille ja toki siellä on viellä näiden lisäksi vaikka mitä! Mutta se selviää sitten! 🙂 /Elina
Noin kuukausi sitten oli Lahden satamassa Kalamarkkinat missä kävimme esiintymässä. Esityksiä oli tällä kertaa vähän enemmän kuin ennen. Mukaan oli lähtenyt jonkkapojat, pyörätytöt, arkobatia ryhmä, taikuri, kahlekuningatar ja ensimmäistä kertaa rola bola -ryhmä. Jonkkapoika Tuomas. Sunnuntaina oli myös Roope Rola bola -ryhmä Vaakalauta (Kati ja Jenni) Unicorns pyöräryhmä (Jenna ja Nikita) Akrobatiaryhmä (Piia, Matilda, Laura, Elina ja Jenni) Taikuri-Niko Kahlekuningatar Laura. (avustajina Kati ja Elina) Kalamarkkinat sujuivat hyvin…
Kyllä. Täällä kirjoittelee nykyään uusi bloggaaja. Nimittäin Lauraa suuntasi n. kaksi viikkoa sitten Amerikkaan Au Pairiksi.Nyt ruudun tällä puolella kirjottelee Elina. Tältä näyttää uusi bloggaaja. Tässä on viellä muutama kuva Laura läksiäisistä. /Elina
Kirjoitin aikaisemmin Etelä-Suomen Sanomille jutun Sykkeen tapahtumista, mutta koska se ei kerennyt lehteen, julkaisen sen nyt täällä. Vähän myöhässä tosin… Sirkustelua Sykeessä Kauppakeskus Sykkeessä vietettiin 19. ja 20.4 kevätkauden avajaisia ja sen kunniaksi markkinointi koordinaattori Leila Jaskanen järjesti toimintapäivän ostoskadulle. Jaskanen kertoo, että kauden vaihtuessa keksitään aina jotain ohjelmaa ja tämän kevään innoittajana toimi häneenkin vaikutuksen tehnyt sirkus. -Teemaksi sirkus sopi hyvin, sillä lauantaina 20.4 vietettiin kansainvälistä sirkuspäivää, Jaskanen toteaa….
